24. 3.
maanantai
25. 3.
tiistai
26. 3.
keskiviikko
27. 3.
torstai
28. 3.
perjantai
29. 3.
lauantai
31. 3.
maanantai
1. 4.
tiistai
2. 4.
keskiviikko
3. 4.
torstai
4. 4.
perjantai
5. 4.
lauantai
7. 4.
maanantai
8. 4.
tiistai
9. 4.
keskiviikko
10. 4.
torstai
11. 4.
perjantai
12. 4.
lauantai
14. 4.
maanantai
15. 4.
tiistai
16. 4.
keskiviikko
17. 4.
torstai
18. 4.
perjantai
19. 4.
lauantai
21. 4.
maanantai
22. 4.
tiistai
23. 4.
keskiviikko
24. 4.
torstai
25. 4.
perjantai
26. 4.
lauantai
28. 4.
maanantai
29. 4.
tiistai
30. 4.
keskiviikko
Helsingin uuden arkkitehtuuri- ja designmuseokonseptin kehittäminen etenee. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin asettaman kehitystyöryhmän tuloksista kuullaan maaliskuussa. Arkkitehtuurin päivä 2019 syventää keskustelua museohankkeesta erilaisia näkökulmia avaavien esimerkkien avulla.
Kiasma-teatterissa Alvar Aallon syntymäpäivänä 3.2.2019 vietettävän Arkkitehtuurin päivän ohjelma on kaksiosainen. Päivän aloittaa tutustuminen Skotlannin uuteen designmuseoon V&A Dundeehen.
Japanilaisarkkitehti Kengo Kuman suunnittelema museo avattiin yleisölle syyskuussa 2018. Museosta käytiin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu vuonna 2010, ja jo ennen rakennuksen valmistumista museo on järjestänyt paikallisia asukkaita osallistavaa ohjelmaa. Se on lyhyessä ajassa lunastanut paikkansa yhteisöllisyyden rakentajana ja paikallisen perinteen monipuolisena tulkkina. Wallpaper* valitsi V&A Dundeen vuoden 2018 parhaaksi julkiseksi rakennukseksi.
V&A Dundeesta tulee kertomaan museon johtaja Philip Long. Keskustelussa kuullaan museouutisia myös Suomenlahden eteläpuolelta, kun Viron arkkitehtuurimuseon johtaja Triin Ojari saapuu kertomaan uunituoreesta päätöksestä yhdistää Viron arkkitehtuuri- ja designmuseot.
Keskusteluun kansainvälisistä malleista ja niiden tarjoamista näkökulmista uudelle arkkitehtuuri- ja designmuseolle Suomessa osallistuvat myös Arkkitehtuurimuseon vt. johtaja Reetta Heiskanen ja Designmuseon johtaja Jukka Savolainen. Englanninkielistä keskustelua moderoi Archinfon toiminnanjohtaja Hanna Harris.
Museokeskustelun jälkeen nähdään Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin ohjelmistossa esitettävä elokuva The Proposal (2018), joka käsittelee meksikolaisarkkitehti Luis Barragánin perintöä ja mitä sille on arkkitehdin kuoleman jälkeen tapahtunut. Jill Magidin elokuva kulkee Barragánin arkkitehtuurin herkistä tunnelmista taiteen omistajuuden kovaan todellisuuteen.
Elokuvan jälkeen pohditaan Barragánin arkkitehtuurin merkityksiä ja yleisemmin arkkitehtuuriaarteiden vaalimista. Keskustelussa ovat mukana arkkitehti Jouni Kaipia, Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh ja Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja Elina Standertskjöld. Keskustelu käydään suomeksi, ja sen juontaa Miina Jutila Archinfosta.
Arkkitehtuurin päivä 3.2.2019
Kiasma-teatteri
Mannerheiminaukio 2, Helsinki
Osa 1: Uudet museot
11.30 ilmoittautuminen
12.00 tilaisuus alkaa
13.45 kakkukahvit Alvar Aallon ja Arkkitehtuurin päivän kunniaksi
Osa 2: Arkkitehdin perintö
14.30 The Proposal -dokumenttielokuva, kesto 83 min
16.00 keskustelu
16.30 tilaisuus päättyy
Osallistuminen Arkkitehtuurin päivän Uudet museot -osuuteen on ilmaista, ilmoittaudu tästä linkistä 30.1.2019 mennessä.
Elokuvaesityksen liput ovat myynnissä DocPointin verkkokaupassa. Arkkitehtuurin päivän vieraana voit ostaa lipun erikoishinnalla 7,50 € (norm. 9 €). Käytä alennuskoodia DPROPO. Erikoishintaisia lippuja on rajoitetusti.
Kiasma tarjoaa Arkkitehtuurin päivään ilmoittautuneille sisäänpääsyn museoon sunnuntaina 3.2. kello 10–17. Esillä on muun muassa pian päättyvä Pilvi Takalan näyttely Toinen vuoro. Lipun saa nimellään lipunmyynnistä.
Linkkejä:
Ilmoittautuminen Arkkitehtuurin päivään 30.1. mennessä
The Proposal -elokuvan esittely ja liput
Arkkitehtuurin päivän ohjelma
Arkkitehtuurin päivä Facebookissa
Vuosittain 3. helmikuuta, Alvar Aallon syntymäpäivänä, vietettävän Arkkitehtuurin päivän järjestävät Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA.
Kiitämme Arkkitehtuurin päivän 2019 yhteistyökumppaneita: Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint, Kiasma, Designmuseo ja Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät DAMY ry.
#arkkitehtuurinpäivä
#uusimuseo
Lisätietoja tapahtumasta:
Sini Parikka, tuottaja, Archinfo
sini.parikka@archinfo.fi
Haastattelupyynnöt:
Miina Jutila, tiedottaja, Archinfo
miina.jutila@archinfo.fi