Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Alun perin Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen paviljongissa vuonna 2021 nähty näyttelykokonaisuus avautuu Jyväskylän Aalto2 -museokeskuksessa helmikuussa. Näyttely kertoo ainutlaatuisen tarinan suomalaisten puuelementtitalojen maailmanvalloituksesta toisen maailmansodan jälkeen. Venetsiassa nähdyn kokonaisuuden lisäksi näyttelyssä on esillä valokuvaaja Juuso Westerlundin uusia valokuvia Puutalo Oy:n taloista Oulussa ja Raahen Lampinsaaren kaivoskylässä.

New Standards -näyttely kertoo tarinan Puutalo Oy:stä, joka perustettiin vuonna 1940 auttamaan Karjalan evakkojen asuttamisessa, kun talvisodan seurauksena lähes 420 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. Kansallisessa hätätilanteessa teollisuus, päättäjät ja arkkitehdit yhdistivät voimansa ja kehittivät uudenlaisen puutalotyypin, jota oli mahdollista sarjavalmistaa myös teollisin menetelmin. Alun perin kotimaan tarpeisiin perustettu Puutalo Oy kasvoi alle vuosikymmenessä yhdeksi maailman suurimmista puuelementtirakennusten vientiorganisaatioista.

Näyttelyn on alun perin tilannut ja tuottanut Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo Suomen paviljonkiin vuoden 2021 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Alkuperäisidea ja kuratointi Laura Berger, Philip Tidwell ja Kristo Vesikansa.

 

Rauhala-tyypin omakotitaloja Mäki-Matin kaupunginosassa Jyväskylässä. Rakennuksen kulmaan sijoitetun kuistin esikuvana olivat Alvar Aallon 1930-luvulla suunnittelemat A-talot. Kuva: Elinkeinoelämän keskusarkisto (ELKA)

Tapahtumatieto

Aika
16.2. – 5.5.2024
Paikka
Aalto2 Jyväskylä
Liput
Lisätietoja

Vierailutiedot Aalto2:n verkkosivuilla

Evästeiden käyttö

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästetieto tallennetaan selaimeen ja tietoja käytetään käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla muuttaa tapaa, jolla sallit tai kiellät evästeiden käytön.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta voit käyttää tiettyjä sivustolla olevia toimintoja.

Jos otat välttämättömät evästeet pois käytöstä, tietyt sivustolla olevat toiminnot eivät toimi. Lisäksi emme voi tallentaa kieltoasi evästeiden käytöstä ja joudumme kysymään asiaa myöhemmin uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.