Kalenteri

Kouvolan kaupunginmuseo Poikilon galleriassa 4. kesäkuuta 2019 avautunut Asuntomme probleemina, Alvar Aallon asuntoarkkitehtuuria -näyttely täydentää Kouvolan asuntomessukesän tarjontaa esittelemällä Aallon vaikutusta asumiseen.

Arkkitehdit Alvar (1898-1976) ja Aino Aalto (1894-1949) toivat moderniin asumiseen edistyksellisiä ratkaisuja, kalusteita ja sisustuksia useiden vuosikymmenten ajan. Heidän tavoitteenaan oli edistää hyvän asumisen edellytyksiä ja helpottaa asukkaiden arkea niin yksilöllisissä kaupunkikodeissa kuin sarjavalmisteisissa vuokrataloissakin, asukkaiden yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Suunnittelun lähtökohtana oli sekä tilankäytön että kalustamisen käytännöllisyys, keveys ja joustavuus.

Alvar Aallon tuotannolle on ominaista talojen ja asuntojen yhteys luontoon. Hän sijoitti standardielementeistä rakennetut eri kokoiset, paikallisiin olosuhteisiin muunneltavat pientalot osaksi maisemaa ja pyrki liittämään myös pieniin asuntoihin oman ulkotilan. Aalto suunnitteli asuintaloja myös teollisuusalueiden yhteyteen kaavoitetuille asuinalueille, minne talot sijoittuivat luontevasti tehdasyhteisön hierarkian mukaisesti. Tällaisia alueita ovat muun muassa Anjalan paperitehtaan ja Inkeroisten kartonkitehtaan työntekijöille suunniteltu Tehtaanmäen asuinalue sekä Kotkan Sunilan pienkerrostalot ja rivitalot.

Yli 50 vuotta kestäneen arkkitehtiuransa aikana Alvar Aalto suunnitteli huomattavan määrän julkisia rakennuksia ja asuintaloja. Sarjavalmisteisten talojen lisäksi hän suunnitteli uniikkeja yksityiskoteja ystävilleen kuten Villa Mairean Harry ja Maire Gullichsenille sekä Villa Kokkosen säveltäjä Joonas Kokkoselle.

Näyttelyn on tuottanut Alvar Aalto -museo. Esillä on arkkitehtuuripiirustusten ja valokuvien lisäksi joitakin Alvar ja Aino Aallon suunnittelemia esineitä sekä kalusteita.

Tapahtumatieto

Aika
4.6. – 6.8.2019
Paikka
Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo Kouvola
Liput
Tarkista museon sivuilta
Lisätietoja

Avoinna ti-pe klo 11-18, la ja su klo 12-17

Näyttely Poikilon www-sivuilla

 

Tiedustelut

Mari Murtoniemi, puh. 040 355 9162, mari.murtoniemi@alvaraalto.fi