Aalborgin museorakennuksen vuoden 1957 arkkitehtuurikilpailun voitti työryhmä, johon kuuluivat Alvar ja Elissa Aalto sekä tanskalainen arkkitehti Jean-Jacques Baruël (1923–2010). Pitkään vireillä olleen museohankkeen ensimmäinen suunnittelukilpailu oli järjestetty jo 1930-luvulla. Vuoden 1957 kilpailun voittaneen ehdotuksen rakentaminen lykkääntyi vielä kymmenellä vuodella, ja avajaisia päästiin vihdoin viettämään kesäkuussa 1972. Aalborgin taidemuseo on kolmen arkkitehdin yhdessä ideoima rakennus, jossa näkyy vaikutteita niin Aalloilta kuin Baruëliltakin.
Jean-Jacques Baruël oli työskennellyt Aallon arkkitehtitoimistossa vuosina 1948–54, ja heidän yhteistyönsä jatkui tämän jälkeenkin. Koska Baruël asui Tanskassa ja Aallot Suomessa oli luonnollista, että Baruël hoiti yhteydenpidon taidemuseon ja muiden viranomaisten kanssa.
Rakennuspaikan haasteena oli sijainti laaksossa korkean mäen juurella. Aallot ja Barüel ratkaisivat tämän massoittelemalla rakennuksen siten, että se kohosi laaksosta hieman porraspyramidin tapaan. Arkkitehtien mukaan tarkoituksena oli tehdä maisemaan sopiva rakennus, joka samalla loisi kontrastia takana kohoavalle mäelle. Ulkotiloihin kuului rakennuksen luoteispuolelle avautuva valkoisten muurien ympäröimä veistospuisto sekä Aallon arkkitehtuurissa usein toistuva amfiteatteri. Sisätiloissa kapeneva aula ja keskeishallia kiertävät näyttelytilat toistivat Aallon jo Tallinnan taidemuseoehdotuksessa (1937) kehittelemiä ajatuksia.
Aalborgin taidemuseossa kiinnitettiin erityistä huomiota valaistukseen. Tämä tuli ilmi jo Aaltojen ja Baruëlin kilpailuehdotuksessa, sillä sen otsikko oli ”Mitä akustiikka on konserttisalille, sitä valo on taide- museolle”. Arkkitehtuurikilpailun tuomaristo kehuikin suunnitelmassa sivu- ja ylävalon taidokasta yhdistelemistä. Erilaisia valaistusratkaisuja sovellettiin huoneiden käyttötarkoituksen ja sijainnin mukaan. Myös varjoalueita käytettiin tietoisesti osana valaistusta. Museon päänäyttelyhallin kattoikkunat heijastavine pintoineen olivat voimakas arkkitehtoninen elementti. Samankaltaista rakennetta Aalto oli hyödyntänyt jo Venetsian paviljongissa (1956).
Museosta tehtiin vuonna 1967 alueellinen taidemuseo ja nimi muutettiin Pohjois-Jyllannin taidemuseoksi.
