Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Kansainvälinen museopäivä on osa Museoviikkoa 14.-20.5., jonka teemana tänä vuonna on Verkostot esiin.

Ohjelmassa museopäivänä:

klo 14 KAUNEUTTA ARKEEN – museon perusnäyttelyn uuden interiöörin esittely

Sisustusliike Artek perustettiin Helsingissä lokakuussa 1935. Yhtiön tarkoituksena oli huolehtia jo tuolloin kansainvälistä kiinnostusta herättäneiden Aalto-huonekalujen ulkomaan viennistä ja markkinoinnista sekä toimia kokonaisvaltaisena sisustusliikkeenä ”järkiperäisen asumisen ja sisustamisen puolesta”. Perustajiensa Nils-Gustav Hahlin, Maire Gullichsenin sekä Aino ja Alvar Aallon ideoimana Suomeen syntyi aikaansa edellä oleva kansainvälinen modernin taiteen ja taideteollisuuden keskus.

Artekin myymälä sijaitsi ensimmäiset vuosikymmenensä liikerakennuksessa Helsingin Fabianinkadulla. Nyt palanen tämän esine- ja materiaalimaailmaltaan runsaan myymälän 1930-luvun henkeä on loihdittu museon perusnäyttelyn uuteen interiööriin. Artekista, sen perustajista ja ideologiasta sekä esillä olevasta esineistöstä tarinoivat interiöörin äärellä intendentti Katariina Pakoma ja museoamanuenssi Mari Murtoniemi.

 

Alvar Aalto -seura ry esittäytyy päivän aikana museossa. Alvar Aalto -seura vaalii yhteistyössä Alvar Aalto -museon kanssa Aallon arkkitehtuuriperinnettä ja edistää arkkitehtuurin ja kuvataiteen vuoropuhelua. Museon Bio Alpissa voit tutustua seuran menneeseen ja tulevaan toimintaan sekä saada tietoa siitä, kuinka voit liittyä mukaan seuran toimintaan.

Vuosi sitten perustetun Alvar Aalto -kaupunkien verkoston arkkitehtuurikohteita löytyy Alvar Aalto -museon perusnäyttelystä. Bongaa näyttelystä Alvar Aalto -kaupunkien logolla merkityt kohteet.

Tervetuloa!

Tapahtumatieto

Aika
Perjantai 18.5.2018 11-18
Paikka
Alvar Aalto -museo Jyväskylä
Liput
vapaa pääsy