Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Alvar Aallon varhainen helmi Paimion parantola saa oman näyttelyn Alvar Aalto -museon Galleriaan 12.2.–10.4.2016. Näyttely pohjautuu Suomessa ensimmäistä kertaa tehtävään säilyttämisen hallintasuunnitelmaan, jossa keuhkotuberkuloosipotilaille rakennettua sairaalaa tutkitaan tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin.

 

Koristetaiteilija Eino Kaurian hahmottelema sisätilojen värikartta.

Koristetaiteilija Eino Kaurian hahmottelema sisätilojen värikartta.

Alvar Aallon tunnetuimpiin töihin kuuluva Paimion parantola valmistui vuonna 1933. Funktionalistinen keuhkotautiparantola sairaala-alueineen on yksi Suomen merkittävimpiä rakennettuja ympäristöjä.

Näyttelyssä esitellään Paimion parantolan vaiheita ja ajan kerrostumia Suomen ensimmäisen säilyttämisen hallintasuunnitelman valossa. Projektin ohjausryhmän hyväksymistä odottavan hallintasuunnitelman avulla saadaan uutta, yksityiskohtaista tietoa kokonaistaideteoksena pidetystä parantolasta, jonka arkkitehtuuri, sisustus, valaistus ja jopa äänimaailma oli suunniteltu tukemaan potilaan toipumista ja lepoa.

Näyttelyarkkitehtuurissa on hyödynnetty näyttävästi muun muassa valokuvia ja piirustuksia. Mukana on lisäksi Aino ja Alvar Aallon suunnittelemia uniikkeja huonekaluja, joita ei ole aikaisemmin nähty Paimion parantolan ulkopuolella. Alvar Aalto -museon perusnäyttelyssä on mahdollisuus tutustua myös uuteen potilashuoneen rekonstruktioon.

Yhdysvaltalainen Getty-säätiö valitsi vuonna 2014 Paimion parantolan yhdeksi kymmenestä pilottikohteesta Keeping It Modern -hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää uusia menetelmiä ja korjausstandardeja modernien rakennusperintökohteiden hoitamiseen. Säilyttämisen hallintasuunnitelma toteutetaan Getty-säätiöltä saadun apurahan avulla.

Lue lisää lehdistötiedotteesta.

PAIMION PARANTOLA
Ilmaa, valoa ja terveellisyyttä
12.2.–10.4.2016
Alvar Aalto -museon Galleria
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
avoinna ti–su 11–18
www.alvaraalto.fi

Näyttelyn avajaisia juhlitaan torstaina 11.2.2016 klo 18.00 Alvar Aalto -museon Galleriassa.

Lisätietoja:
museoamanuenssi Mari Murtoniemi, mari.murtoniemi (at) alvaraalto.fi, p. 040 355 9162

 

Evästeiden käyttö

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästetieto tallennetaan selaimeen ja tietoja käytetään käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla muuttaa tapaa, jolla sallit tai kiellät evästeiden käytön.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta voit käyttää tiettyjä sivustolla olevia toimintoja.

Jos otat välttämättömät evästeet pois käytöstä, tietyt sivustolla olevat toiminnot eivät toimi. Lisäksi emme voi tallentaa kieltoasi evästeiden käytöstä ja joudumme kysymään asiaa myöhemmin uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.