Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Creating for the Everyday – Aino, Elissa ja Alvar Aalto -näyttely esittelee Alvar Aallon sekä hänen kahden arkkitehtivaimonsa, Aino ja Elissa Aallon henkilöhistoriaa ja tuotantoa sekä yhteyksiä arkkitehtuurin ja suunnittelun saralla eri aikakausina.

Alvar Aalto oli yksi 1900-luvun modernin arkkitehtuurin uranuurtajista, jonka innovatiivisessa suunnittelussa modernismi kohtasi humanismin ja arkipäivän kauneuden. Hänen suunnitelmansa ulottuivat kodin mittakaavasta julkisiin rakennuksiin ja kaupunkitiloihin, ja niille oli ominaista valon ja materiaalien huomioiminen harmoniassa ympäristönsä kanssa. Aallon rakennuksia on useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa, ja ne ovat toimineet esikuvina aikansa arkkitehtuurisuunnittelussa ja -käytännöissä.

Aallon kansainvälisen modernismin lähtökohtana oli 1920-luvulta lähtien suomalainen kulttuuri. Arkkitehtuuri heijasti kotimaan luontosuhdetta, demokratiaa ja elämänlaatua sekä mahdollisti vuoropuhelun suomalaisen kulttuurin ja kansainvälisten verkostojen välillä. Ymmärrys ihmisten arkielämän tarpeista näkyi Aaltojen suunnittelussa arkkitehtuurin ”inhimillisenä kosketuksena”. Heille luominen oli elämäntapa ja koti asumisen ja työskentelyn tila sekä inspiraation ja luovuuden lähde.

Kun ympäristömme ja elämäntapamme ovat nyt 2000 -luvulla murroksessa, on Aaltojen 50-vuotinen tuotanto jälleen ajankohtainen. Arkkitehtuurin luontoyhteys, valo ja asuntosuunnittelun periaatteet herättävät pohtimaan, mitä annettavaa Aaltojen ajatuksilla voisi olla tulevaisuuden asumiselle ja kaupunkisuunnittelulle.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä Jut Art Museum:in ja Alvar Aalto -säätiön kesken. Esillä on merkittävä määrä pienoismalleja ja huonekaluja Alvar Aalto -museon kokoelmista.

Alvar Aallon kotitalon (1935-36) olohuone, Helsinki. Kuva Maija Holma © Alvar Aalto -säätiö.

Tapahtumatieto

Aika
16.8.2025 - 25.1.2026
Paikka
Jut Art Museum, Taiwan Taipei
Liput
Lisätietoja
Evästeiden käyttö

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästetieto tallennetaan selaimeen ja tietoja käytetään käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla muuttaa tapaa, jolla sallit tai kiellät evästeiden käytön.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta voit käyttää tiettyjä sivustolla olevia toimintoja.

Jos otat välttämättömät evästeet pois käytöstä, tietyt sivustolla olevat toiminnot eivät toimi. Lisäksi emme voi tallentaa kieltoasi evästeiden käytöstä ja joudumme kysymään asiaa myöhemmin uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.