Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Aalto osallistui Seinäjoen seurakunnan kirkon ja seurakuntakeskuksen suunnittelukilpailuun vuonna 1951. Hänen kilpailuehdotuksensa nimi oli ”Lakeuksien risti”.

Toisin kuin muut kilpailuun osallistuneet, Aalto ei sijoittanut seurakunnan tiloja kirkkoon tai pieneen erillisrakennukseen, vaan otti lähtökohdaksi Pohjanmaalla kesäisin järjestettävät suuret, uskonnolliset juhlatilaisuudet. Hän sommitteli kirkon pääjulkisivun eteen suuren, kirkkoa kohti viettävän piazzan, jota seurakuntakeskus rajaa toiselta sivulta. Tämä tilaa vievä ratkaisu ylitti sallitun kilpailualueen rajat, joten tuomaristo ei voinut palkita Aaltoa kilpailussa, mutta lunasti kuitenkin hänen ehdotuksensa ja suositteli sitä toteutuksen pohjaksi.

Aaltoa pyydettiin kehittämään suunnitelmaansa edelleen. Kirkko rakennettiin vuosina 1958-60 ja seurakuntakeskus 1964-66. Kirkko noudatti pääasiassa kilpailusuunnitelmaa, paitsi että Aallon toivoma musta graniitti oli liian kallis julkisivumateriaali. Ainoastaan sivukappeli päällystettiin graniitilla, muu kirkko oli valkoiseksi slammattua tiiltä.

Kokonaisuuden pääpiirteet ovat seuraavanlaiset: pohjoispuolelle on sijoitettu 65 metriä korkea, tyylitellyn ristin muotoinen kellotorni. Se näkyy lakeuksilla kauas, ja on muodostunut kaupungin maamerkiksi. Hieman kiilanmuotoinen kirkkosali on 47 metriä pitkä ja tarjoaa istumapaikat 1400:lle. Sakasti sijaitsee alttarin takana, ja sen ja tornin väliin jää pieni kaste- ja hääkappeli, jonka lasimaalauksen Aalto on suunnitellut. Aalto suunnitteli myös kirkkotekstiilit ja ehtoollisastiat.

Seurakuntakeskus eroaa kilpailuehdotuksesta jonkin verran. Piazzalta laskeutuu avoin portaikko kohti myöhemmin rakennettua kaupungintalon aukiota, ja tämän portaikon molemmilla puolilla sijaitsevat seurakunnan tilat: seurakuntasali, pitopalvelutilat, rippikoululuokka, kerhohuone, toimistotilat sekä henkilökunnan asuintiloja.

Suunniteltu

1951-60

Sijainti

Seinäjoki, Suomi

— 1

Lakeuden Ristin kirkko ja seurakuntakeskus. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö

— 2

Kirkkosalin leikkaus. Piirustus: Alvar Aalto -säätiö

— 3

Kirkkosalin ja seurakuntakeskuksen pohjapiirros. Piirustus: Alvar Aalto -säätiö

— 4

Kirkon ja seurakuntakeskuksen pienoismalli. Kuva: Eino Mäkinen, Alvar Aalto -säätiö

— 5

Alvar ja Elissa Aalto kirkon rakentamisen aikana. Kuva: Kalevi A. Mäkinen, Alvar Aalto -säätiö

— 6

Seinäjoen keskusta 1960-luvulla. Kirkon taustalla on jo näkyvissä kirjasto ja kaupungintalo, seurakuntakeskus on vielä rakentamatta. Kuva: Kalevi A. Mäkinen, Alvar Aalto -säätiö

— 7

Kirkkosali. Kuva: Eva ja Pertti Ingervo, Alvar Aalto -säätiö

— 8

Kirkkosali. Kuva: Kalevi Mäkinen, Alvar Aalto -säätiö

— 9

Lakeuden Risti. Kuva: Martti Kapanen, Alvar Aalto -säätiö

— 10

Seurakuntasalin lasimaalaus. Kuva: Martti Kapanen, Alvar Aalto -säätiö

Opastetut kierrokset

Vierailutiedot Seinäjoen Aalto-kohteisiin Visit Seinäjoen verkkosivuilta.

Lisätietoja

Seinäjoen Aalto-kohteet Visit Seinäjoen verkkosivuilla

Seinäjoen Aalto-kohteet  visit.alvaraalto.fi-palvelussa

Evästeiden käyttö

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästetieto tallennetaan selaimeen ja tietoja käytetään käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla muuttaa tapaa, jolla sallit tai kiellät evästeiden käytön.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta voit käyttää tiettyjä sivustolla olevia toimintoja.

Jos otat välttämättömät evästeet pois käytöstä, tietyt sivustolla olevat toiminnot eivät toimi. Lisäksi emme voi tallentaa kieltoasi evästeiden käytöstä ja joudumme kysymään asiaa myöhemmin uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.