Siirry pääsisältöön

Kalenteri

6. 1.

maanantai

7. 1.

tiistai

8. 1.

keskiviikko

9. 1.

torstai

10. 1.

perjantai

11. 1.

lauantai

12. 1.

sunnuntai

13. 1.

maanantai

14. 1.

tiistai

15. 1.

keskiviikko

16. 1.

torstai

17. 1.

perjantai

18. 1.

lauantai

19. 1.

sunnuntai

20. 1.

maanantai

21. 1.

tiistai

22. 1.

keskiviikko

23. 1.

torstai

24. 1.

perjantai

25. 1.

lauantai

26. 1.

sunnuntai

27. 1.

maanantai

28. 1.

tiistai

29. 1.

keskiviikko

30. 1.

torstai

31. 1.

perjantai

1. 2.

lauantai

2. 2.

sunnuntai

Alvar Aalto -museon kesänäyttelyn yhteydessä avataan Arkkitehtuurimuseolta Helsingistä startannut Alvar Aalto -mitalisti 2015 -kiertonäyttely. Näyttely esittelee helmikuussa 2015 Alvar Aalto -mitalin saaneen espanjalaisen Nieto Sobejano -arkkitehtitoimiston kädenjälkeä.

Näyttely on avoinna yleisölle Alvar Aalto -museossa Jyväskylässä 22.5.–9.8.2015.

Toimisto ja sen perustaneet arkkitehdit Fuensanta Nieto ja Enrique Sobejano ovat tehneet merkittävää uraa 1980-luvulta lähtien sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. He ovat saaneet erityiskiitosta paikallisen kulttuurin ja suunnittelutehtävien taustan syvällisestä ymmärtämisestä.

Kolmen vuoden välein jaettava Alvar Aalto -mitali myönnetään arkkitehdille tai arkkitehtitoimistolle, joka on merkittävällä tavalla ansioitunut luovan arkkitehtuurin saralla. Palkinto myönnetään elämäntyölle, ei yhdelle tietylle rakennukselle tai projektille. Mitali jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1967 Alvar Aallolle.

Mitalitoimikuntaan kuuluvat Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo, Helsingin kaupunki, Rakennustaiteen seura ja Suomen arkkitehtiliitto SAFA.

Alvar Aalto -mitalisti 2015
22.5.–9.8.2015
Alvar Aalto -museo
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
avoinna ti–su 11–18
www.alvaraalto.fi

Lisätietoja näyttelyistä:
museoamanuenssi Mari Murtoniemi, mari.murtoniemi(at)alvaraalto.fi, puh. +358 40 355 9162