Tokiossa avataan Aino & Alvar Aalto – Shared Visions. Small is beautiful – ideal homes for everyone -näyttely, joka kertoo Aino ja Alvar Aallon elämäntyöstä arkkitehtuurin ja muotoilun parissa. Näyttely aloittaa kolmiosaisen, Alvar Aalto -museon ja japanilaisen Takenaka Corporationin yhteistyössä toteuttaman näyttelyjen sarjan, joka esittelee Aaltojen suunnittelutyön keskeisiä aiheita. Näyttely on esillä Gallery A4:ssä helmikuun 29. päivään saakka.
Aino (1894 – 1949) ja Alvar Aalto (1898 – 1976) jakoivat näkemyksen arkkitehtuurista kokonaisuutena ja erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat 1920-30 luvuilla mm. tutkielmat asumisesta ja siihen liittyvistä ratkaisuista. Small is beautiful – ideal homes for everyone teemanäyttely esittelee kaksi asuntokohdetta: Aaltojen Pienasuntonäyttelyyn suunnitteleman sisustuksen vuodelta 1930, sekä Aaltojen oman kodin, joka valmistui Helsinkiin vuonna 1936. ”Molemmissa kohteissa kiteytyy useita Aaltojen ajatuksia kodin suunnittelusta, hyvän arjen edellytyksistä sekä joustavasta, modernista tavasta sisustaa. Vaikka kohteet on suunniteltu 1930-luvun Suomessa, ne ovat puhuttelevia ja kiinnostavia myös tämän päivän Japanissa”, kertoo Alvar Aalto -museon amanuenssi Timo Riekko, joka on ollut tiiviisti mukana näyttelyn suunnittelussa.
Helsingin messuhallissa vuonna 1930 esitellyssä Pienasuntonäyttelyssä Aino ja Alvar Aalto toteuttivat malliasunnon, joka oli kalustettu siirrettävillä ja sarjavalmisteisilla huonekaluilla. Keittiön suunnittelussa oli kiinnitetty erityistä huomiota työskentelytilojen ergonomiaan ja hygieniaan. Aaltojen suunnittelutyössä pienasuntojen käytännölliset ja valoisat tilaratkaisut yhdistyivät laajempaan kysymykseen arkkitehtuurista yhteiskunnallisen muutoksen välineenä. Moderni asuntosuunnittelu nähtiin paremman arjen mahdollistajana ja erityisesti tehokkaalla keittiösuunnittelulla uskottiin voitavan helpottaa naisten arkea ja edistää tasa-arvoa, kun he siirtyivät yhä useammin kodin ulkopuolelle työskentelemään.
Aaltojen kotitalossa (1935 – 36) Helsingin Munkkiniemessä yhdistyivät arkkitehtiperheen koti ja työ. Arkkitehtipuolisot suunnittelivat oman kotitalonsa perheen toiminnallisiin tarpeisiin, yhdistäen siihen aiemmat kokemuksensa asuntosuunnittelun parissa. Asuintilat limittyivät luontevasti arkkitehtitoimiston tiloihin ja toiminnot erotettiin hienovaraisilla ratkaisuilla, kuten porrasaskelmilla ja liukuvilla väliseinillä. Rakennuksen yksityinen ja julkinen puoli näkyi myös sitä ympäröivässä pihassa, joka oli tärkeä osa kokonaisuutta. Aaltojen kotitaloon tutustumalla avautuu näkymä myös Aino ja Alvar Aallon yksityisempään puoleen ja henkilöhistoriaan.
Näyttelyn kodikkaissa interiööreissä on esillä huonekaluja, valaisimia, lasiesineitä ja painotekstiilejä Alvar Aalto -museon muotoilukokoelmista sekä alkuperäisiä arkkitehtuuripiirustuksia museon piirustusarkistosta. Näyttelyssä voi tutustua Aaltojen kotitaloon myös virtuaalisesti VR-tekniikkaan pohjautuvassa mallinnoksessa, joka on MIT:in (Massachusetts Institute of Technologyn) tuottama. Näyttelyyn on saatu lainaan myös ennen näkemättömiä teoksia Aino ja Alvar Aallon suvulta.
Näyttelykokonaisuuden toinen pieni teemanäyttely avataan Takenaka Carpentry Tools Museumissa, Kobessa keväällä 2020, jossa keskitytään Aino ja Alvar Aallon huonekalusuunnittelun ja -valmistuksen historiaan sekä vuonna 1935 perustetun Artekin vaiheisiin. Kolmiosaisen näyttelysarjan viimeinen näyttely avataan Tokion Setagaya Art Museumissa helmikuussa 2021, jossa aiemmin nähdyt näyttelyt yhdistyvät ja laajaksi kiertonäyttelykokonaisuudeksi. Näyttely jatkaa sieltä kiertoaan Hyogo Prefectural Art Museumiin, Kobeen.
Lisätietoja:
Alvar Aalto -museo
Amanuenssi Timo Riekko
timo.riekko@alvaraalto.fi
Aino & Alvar Aalto – Shared Visions. Small is beautiful – ideal homes for everyone
20.12.2019 – 29.2.2020
Gallery A4, Tokio, Japani
Pääkuva: Aino ja Alvar Aalto arkkitehtitoimistossaan.
Kuvat:
Vuoden 1930 Pienasuntonäyttely Helsingin Messuhallissa.
Aaltojen kotitalo (1935-36) Helsingin Munkkiniemessä. Valokuvat Maija Holma,
Aino ja Alvar Aallon perheen arkea kotitalossaan.
Valokuvat Alvar Aalto -säätiö.