Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Näyttely Ilmiömäinen muoto – Aalto- maljakko esittelee Alvar Aallon suunnittelemien maljakoiden tarinan ja tarkastelee etenkin Savoy-maljakkonakin tunnetun Aalto-maljakon nousua yhdeksi lasimuotoilun symboleista. Aino Aalto (1894–1949) ja Alvar Aalto (1898–1976) ovat kansainvälisesti tunnettuja paitsi uraauurtavasta työstään arkkitehtuurin ja huonekalumuotoilun parissa, niin myös merkittävästä lasimuotoilustaan. Alvar Aallon vuonna 1936 suunnittelemat maljakot hämmästyttivät Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 epäsymmetrisillä, syntyaikansa lasimuotoilusta poikkeavilla muodoillaan.

Pariisin maailmannäyttelyn hengessä myös Ilmiömäinen muoto – Aalto- maljakko -näyttelyn keskeisenä teemana kulkee Aalto-maljakon vapaa, orgaaninen muoto, joka tunnetaan myös Aallon arkkitehtuurista ja huonekaluista. Esillä näyttelyssä on Aalto-maljakoiden kavalkadi aina Karhulan lasitehtaalla 1930-luvulla valmistetuista maljakoista ja maljoista Aallon maljakoiden nykytuotantoon. Lisäksi ihailtavana on muun muassa Aino ja Alvar Aallon yhteistyönä 1939 syntynyt veistoksellinen Aallon kukka.

Näyttelyssä voi myös tutustua muodoltaan haastavan, taitoa vaativan Aalto-maljakon valmistamisen vaiheisiin ja käsityön taitajiin maljakon valmistuksen takana.

Kuva: Ella Tommila / Suomen lasimuseo

Tapahtumatieto

Aika
13.5. – 15.10.2023
Paikka
Suomen lasimuseo Riihimäki
Liput
katso museon sivuilta
Lisätietoja