Siirry pääsisältöön

Kalenteri

”Lyödään ne hepnaadilla!”. Alvar Aalto valokuvissa piirtää uuden kuvan Alvar Aallosta ja hänen tuotannostaan, kun valokuvat ovat tarinan kertojina museon kesänäyttelyssä. Näyttely tuo päivänvaloon ennennäkemättömän valikoiman arkkitehtuurivalokuvia Alvar Aalto -museon arkistosta. Se tarjoaa uudenlaisen näkökulman modernin arkkitehtuurin suurimpiin nimiin kuuluvan arkkitehdin tuotantoon ja elämään valokuvissa.

”Näyttelyn runkona ovat Alvar Aallon itsensä valitsemat valokuvat, joista koottiin hänen tuotantoaan laajasti esittelevä näyttely Firenzen Palazzo Strozziin, Italiaan vuonna 1965. Tämä suurnäyttely oli ensimmäinen laatuaan ja nosti Alvar Aallon esiin yhtenä aikamme suurimmista arkkitehdeista”, kertoo näyttelyn kuraattori, taidehistorioitsija Asko Mäkelä.

Näyttelyyn valitut arkkitehtuurivalokuvat tuovat esiin, kuinka eri aikakausien valokuvaajat ovat nähneet Alvar Aallon rakennukset sekä hänen persoonansa. Alvar Aalto ymmärsi jo varhain valokuvan merkityksen oman arkkitehtuurinsa markkinoinnissa. Aalto käytti aikansa parhaimpia valokuvaajia, kuten Gustaf Welin, Eino Mäkinen, Heikki Havas ja Kari Hakli. Merkittävä rooli näyttelyssä on myös museon omien valokuvaajien, Martti Kapasen ja Maija Holman kuvilla.

Valokuvataiteella oli Aallon perheessä tärkeä sija. Aaltojen ystäväpiiriin kuului muun muassa maailmankuulu unkarilainen valokuvataiteilija Lazlo Moholy-Nagy. Kiinnostus modernistiseen valokuvaan näkyy Aaltojen omassa perhealbumissa. Sen kuviin ikuistettiin perheen lapset ja arkkitehtitoimiston työtoverit, ajankohtaiset rakennusprojektit ja juuri valmistuneet arkkitehtuurikohteet osin kokeellisista kuvakulmista. Matkoilla kuvatut kaupunkinäkymät tai rakennusten materiaalit ja yksityiskohdat saattoivat myöhemmin ilmestyä mukailtuina teemoina Aallon arkkitehtuuripiirustuksiin ja saada uuden tulkintansa modernin arkkitehtuurin muodossa.

Alvar Aalto -museon kuva-arkiston valokuviin perustuvan näyttelyn on koonnut taidehistorioitsija Asko Mäkelä. Visuaalisesta ilmeestä vastaavat Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja, arkkitehti Tommi Lindh ja graafinen suunnittelija Tiina Ekosaari. Näyttelyn yhteistyökumppani on Koskisen Oy. Näyttely on suunniteltu kiertonäyttelyksi.

Lue lisää näyttelystä: Kuraattorin näkökulma – Haastattelussa Asko Mäkelä

NÄYTTELYN OHEISOHJELMAA

Kuraattorin kierroksella, lauantaina 18.5. klo 15.00 selvitetään, mikä osuus valokuvilla on ollut Alvar Aallon nousussa kansainväliseksi arkkitehtuurin esikuvaksi. Taidehistorioitsija Asko Mäkelän opastamalla kierroksella kuullaan myös kuinka museonäyttely muotoutuu.

Valon kuvia -työpajassa, lauantaina 18.5. klo 15.00-18.00 kokeillaan syanotypiaa, vanhaa valokuvien vedostustekniikkaa jossa kuva valottuu valoherkälle paperille taianomaisesti auringonvalossa. Työpajan ohjaa museolehtori Lotta Leskelä.

Näyttelyyn järjestetään kesän aikana opastettuja kierroksia. Yleisöopastukset ”Lyödään ne hepnaadilla!” -näyttelyyn suomeksi klo 12.00 ja englanniksi klo 13.00 torstaina 6.6., 20.6., 4.7., 18.7., 1.8., 15.8. ja 29.8.

Lisätietoja:
Museoamanuenssi Mari Murtoniemi
puh. 040 355 9162
mari.murtoniemi@alvaraalto.fi

Taidehistorioitsija Asko Mäkelä
puh. 050 484 8363
asko.j.makela@gmail.com

Haastattelu- ja lehdistökuvapyynnöt:
Vt. tiedottaja Mirkka Vidgrén
puh. 040 168 5142
mirkka.vidgren@alvaraalto.fi


“Lyödään ne hepnaadilla!”. Alvar Aalto valokuvissa
Alvar Aalto -museon Galleriassa 17.5.−15.9.2019
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä
www.alvaraalto.fi

 

 


Viipurin kirjasto. Kuva Gustaf Welin 1929, Alvar Aalto -museo.


Enso Gutzeitin pääkonttori. Kuva Eino Mäkinen, 1960-luku, Alvar Aalto -museo.


Finlandia-talo. Kuva Kari Hakli, 1971, Alvar Aalto -museo.


Jyväskylän yliopiston päärakennus. Kuva Martti Kapanen, 1980-luku, Alvar Aalto -museo.


Kulttuuritalo. Kuva Heikki Havas 1959, Alvar Aalto -museo.


Villa Mairea. Kuva Maija Holma, 2001, Alvar Aalto -museo.


Alvar Aalto (1898-1976). Kuva Elissa Aalto, 1960-luku, Alvar Aalto -museo.