Kalenteri

Elo-syyskuun vaihteessa Jyväskylässä vietettiin Alvar Aalto -viikkoa, joka tarjosi kaupunkilaisille monipuolisen kattauksen arkkitehtuuriin, muotoiluun ja rakennettuun ympäristöön liittyvää ohjelmaa.

 

Jyväskylässä 27.8.−2.9.2018 järjestetyn Alvar Aalto -viikon tapahtumiin osallistui tuhansia kävijöitä. ”Moni kaupunkilainen teki töitä tapahtuman eteen ja saimmekin todella onnistuneita tilaisuuksia, jotka olivat yleisömenestyksiä.” -kommentoi Alvar Aalto -säätiön hallituksen puheenjohtaja, Jyväskylän kaupungin yleiskaavapäällikkö Leena Rossi.

Ohjelmiston runkona olivat yli kolmekymmentä opastettua, eri tavoin teemoitettua kierrosta. Viikon suosikiksi nousivat Jyväskylän kaupungin järjestämät päivittäiset vapaapääsyiset Aalto bravo -bussikierrokset, jotka olivat loppuun varattuja. Myös Jyväskylän kaupungin järjestämä arkkitehtuurikävely Kehä Vihreän alueella keräsi runsaslukuisesti kiinnostuneita, kuin myös Keski-Suomen museon kävelykierros vanhassa puukaupunkikorttelissa, Alvar Aalto -museon opastettuja Muuratsalon koetalon vierailuja unohtamatta.

Kaupungin kulttuuritoimijat yhdistivät voimansa tapahtumien tarjonnassa ja viikon aikana järjestettiin yli 60 eri tavoin rakennettuun ympäristöön liittyvää tilaisuutta. ”Jyväskylän kaupunki ja Alvar Aalto -säätiö tekivät tiivistä yhteistyötä viikon järjestelyissä. Jyväskylässä tuodaan koko ajan entistäkin vahvemmin esille Alvar Aallon tuotantoa ja hänen merkitystään kaupungissa,” kertoo Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpää.

  


Poikkitaiteellinen ja osallistava ohjelmisto houkutteli mukaan uudenlaisia yleisöjä

Viikon aikana nähtiin, kuultiin ja koettiin mm. tarinateatteria, tanssiesityksiä, konsertteja ja runoja sekä eri tavoin teemoitettuja työpajoja. Yksi viikon kohokohdista oli tanssia ja musiikkia yhdistävä Alvar ja Elissa -esitys, jossa Säynätsalon kunnantalolle sijoittuva Alvar Aallon ja Elissa Mäkiniemen rakkaustarina heräsi eloon Helena Ratisen ja Pekka Nättisen taidokkaassa yhteisteoksessa. Säynätsalon kunnantalon uudet toiminnot – juuri avatut kahvila ja tekstiilisuunnittelija Johanna Gullichsenin pienoisnäyttely keräsivät myös kiitosta. Eräs Alvar Aalto -museon eniten kiinnostavista tilaisuuksista oli avoimet ovet piirustus- ja valokuva-arkistoon, jossa yleisöllä oli mahdollisuus päästä Aallon arkkitehtitoimiston alkuperäisten piirustusten äärelle.

Alvar Aalto -viikolla kaupunkilaisille haluttiin tarjota myös mahdollisuus kertoa avoin, kriittinenkin mielipiteensä Aallon arkkitehtuurista ja muotoilusta. Tähän tarpeeseen vastasi Bar Vakiopaineessa pidetty Paska Aalto! -keskustelutilaisuus, jossa Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju, Jyväskylän kaupungin yleiskaavapäällikkö Leena Rossi ja yliopistonopettaja, venezuelalaistaustainen Miquel López vastasivat kaupunkilaisten kiperiin kysymyksiin yhdessä Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtajan Tommi Lindhin kanssa. ”Odotukset tapahtuman suhteen olivat korkealla ja saimmekin aikaan aidosti keskustelevan tilaisuuden, kun yleisöstä nousi esiin päivänpolttavia kysymyksiä mm. Aallon rakennusten akustiikasta, korjauksista ja niiden kustannuksista, sisäilmaongelmista sekä liian pienistä sisävessoista,” kertoo Tommi Lindh.

 

Tapahtumarikkaan viikon päätti Jyväskylässä ensimmäistä kertaa järjestetty Aalto Open House -päivä, jonka aikana kuusi Aallon suunnittelemissa taloissa sijaitsevaa asuntoa avattiin yleisölle. ”Open House -tilaisuuden ideana on päästä kurkistamaan ”kulissien taakse”, paikkoihin jotka eivät normaalisti ole avoimia. Tänä vuonna vietettävän Alvar Aallon syntymän 120 -juhlavuoden teemana on asuntosuunnittelu, joten oli luontevaa tarjota yleisölle mahdollisuus vierailla nimenomaan Aallon suunnittelemissa asuinrakennuksissa ja kodeissa”, mainitsee Tommi Lindh.

Yleisömenestykseksi muodostuneen tapahtuman aikana nähtiin pitkiä jonoja. Reilun neljän tunnin aikana asuntoihin tutustui jopa 475 kävijää. ”Palaute kävijöiltä oli niin innostunutta ja kiittävää, että jatkamme Open House -viikon järjestämistä muodossa tai toisessa. Mahdollisuuksien mukaan otamme mukaan muidenkin tunnettujen arkkitehtien suunnittelemien talojen asuntoja”, kertoo Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpää.

  

Alvar Aalto -viikon tuottaja Mari Forsberg kertoo tapahtuman saaneen runsaasti positiivista huomiota ja palautetta: ”Jyväskyläläiset tuntuivat ottaneen Alvar Aalto -viikon omakseen ja moni kertoi heränneensä huomaamaan, kuinka paljon kaupungissa onkaan Aallon suunnittelemia, ainutlaatuisia kohteita”. Erityisesti yhdestä asiasta tapahtuman tuottaja iloitsee ylitse muiden: ”Loimme yhdessä ihmisen kokoisia tapahtumia, joissa osallistujien oli mahdollista yhdistää sekä tietoa että kokemuksellista oppimista – tämä on yleisötyötä parhaimmillaan,” kokoaa Forsberg viikon antia.

Alvar Aalto -viikon järjestelyistä vastasivat yhteistyössä Jyväskylän kaupunki, Alvar Aalto -säätiö sekä yhteistyökumppanit. ”Erityiskiitos uudenlaisen kaupunkitapahtuman onnistuneesta toteutuksesta kuuluukin Jyväskylän kaupungille, sekä lukuisille tapahtumajärjestäjille ja aktiivisille kaupunkilaisille”, toteaa Forsberg.

Alvar Aalto -viikko järjestetään vuosittain eri kaupungeissa ympäri Suomen. Vuonna 2019 tapahtuman järjestäjinä toimivat Alvar Aalto -kaupunkien verkostoon kuuluvat Turku ja Paimio yhdessä.

Lisätietoja:
Alvar Aalto -säätiö Tiedottaja Mirkka Vidgrén, p. 040 168 5142, mirkka.vidgren@alvaraalto.fi
Alvar Aalto -säätiö, Tuottaja Mari Forsberg, p. 045 679 0920, mari.forsberg@alvaraalto.fi
Jyväskylän kaupunki, Viestintäjohtaja Helinä Mäenpää, p. 050 5487 422, helina.maenpaa@jkl.fi