Siirry pääsisältöön

Kalenteri

”Konsulin kalusteita ja muita lahjoituksia Alvar Aalto -museon kokoelmaan” -näyttely esittelee valikoiman esineitä, jotka Alvar Aalto -museo on saanut lahjoituksina yksityishenkilöiltä, julkisyhteisöiltä ja yrityksiltä. Mukana on niin sarjatuotannossa olleita kalusteita kuin uniikkeja erikoisuuksia, joiden taustalta löytyy mitä mielenkiintoisimpia tarinoita.

Esineiden ajallinen kaari näyttelyssä ulottuu vuosikymmenten taakse: näyttelyn vanhimmat kalusteet edustavat Alvar Aallon 1920-luvun suunnittelua, kun taas varhaisimmat lahjoituksina saadut esineet ajoittuvat Alvar Aalto -museon alkutaipaleelle, 1970-luvun alkuun. ”Museolla on hallussaan monipuoliset kokoelmat ja sarjavalmisteisten kalusteiden lisäksi esineiden joukossa on myös varsinaisia harvinaisuuksia”, Alvar Aalto -museon amanuenssi Mari Murtoniemi kertoo.

Näyttelyssä esillä oleviin uniikkeihin esineisiin lukeutuvat muun muassa Lounais-Suomen Maalaistentalon (1927-28) pankkisaliin suunniteltu omalaatuinen naulakko ja Alvar Aallon vaimolleen Elissalle 1960 -luvulla suunnittelemat veistokselliset korut. Harvinainen on myös prototyyppi Y-jalkaisesta tuolista, jonka esiteltiin ruokapöydän tuolina Aino ja Alvar Aallon 25-vuotisjuhlanäyttelyssä Helsingin Taidehallissa vuonna 1947.

Museon kokoelmaan kuuluu myös lahjoituksena saatuja esineitä, jotka liittyvät Alvar Aallon elämäntyön tutkimiseen, havainnollistamiseen ja tallentamiseen. Osa näyttelyssä esillä olevista arkkitehtuuripienois- ja leikkausmalleista on muun muassa saatu lahjoituksena Arkkitehtuurimuseolta, jonka koostamaa ”Alvar Aalto -seitsemässä talossa” -näyttelyä varten mallit on tehty.

”Lahjoitukset ovat museolle merkittävä keino kartuttaa kokoelmiaan, sillä museon omat hankintamahdollisuudet ovat rajalliset”, kertoo Alvar Aalto -museon amanuenssi Mari Murtoniemi. Moderni suomalainen muotoilu on tällä hetkellä erityisen suosittua ja hyvin tunnistettua esimerkiksi keräilijöiden keskuudessa, joten esineiden myyntihinnat ovat siten nousseet suhteellisen korkealle. Näyttelyn myötä Alvar Aalto -museo kiittää kaikkia ystävällisiä lahjoittajia, jotka näin ovat osallistuneet Alvar Aallon elämäntyön säilymiseen ja tutkimiseen”.

Vuoden 2020 aikana Alvar Aalto -museo tuo nähtäville omista kokoelmista valikoituja esineitä. ”Kuukauden esine” -nostoissa esitellään tänä vuonna 12 erilaista esinettä museon eri esinekokoelmista, jotka ovat nähtävillä museon kahvilassa sijaitsevassa lasivitriinissä. Konseptin avulla pyritään tuomaan yleisön nähtäville kokoelmien helmiä ja näin tekemään tunnetuksi museon kokoelmatyötä. Tammikuussa kuukauden esine oli monissa lapsiperheissäkin tunnettu Ben Af Schulténin suunnittelema syöttötuoli N 16 /Artek 616.

Helmikuun ”Kuukauden esine” on Alvar Aallon sukset, jotka ovat olleet käytössä arviolta 1950-60 -luvuilla, kun Alvar ja Elissa Aallolla oli tapana matkustaa hiihtolomalle Sveitsiin. Siellä he nauttivat terveyskylpylöistä, sveitsiläisten ystävien seurasta sekä talviurheilun iloista. Alvar Aalto piti erityisesti murtomaahiihdosta. Matkojen väliaikoina Aaltojen sukset olivat säilössä heidän ystävänsä arkkitehti Karl Fleigin kotona, josta sukset saatiin osaksi museon kokoelmia vuonna 1999.


Museoamanuenssi Mari Murtoniemi esittelee näyttelyn yleisölle 4.2.2020 Klo 17.00, kun museolla juhlistetaan Alvar Aallon syntymäpäivää.
Museoon on vapaa pääsy koko päivän.


Lisätietoja:
Alvar Aalto -museo
Museoamanuenssi Mari Murtoniemi
puh. 040 355 9162
mari.murtoniemi@alvaraalto.fi


”Konsulin kalusteita ja muita lahjoituksia Alvar Aalto -museon kokoelmaan”
Alvar Aalto -museon galleriassa 25.1.-16.2.2020

Kuvat näyttelystä ”Konsulin kalusteita ja muita lahjoituksia Alvar Aalto -museon kokoelmaan” Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö.

 

Alvar Aalto keväthangilla Sveitsin Alpeilla 1950-60 -luvulla. Kuvaaja oletettavasti Elissa Aalto, Alvar Aalto -säätiö.