Siirry pääsisältöön

Kalenteri

12. 5.

maanantai

13. 5.

tiistai

14. 5.

keskiviikko

15. 5.

torstai

16. 5.

perjantai

17. 5.

lauantai

18. 5.

sunnuntai

19. 5.

maanantai

20. 5.

tiistai

21. 5.

keskiviikko

22. 5.

torstai

23. 5.

perjantai

24. 5.

lauantai

25. 5.

sunnuntai

26. 5.

maanantai

27. 5.

tiistai

28. 5.

keskiviikko

29. 5.

torstai

30. 5.

perjantai

31. 5.

lauantai

1. 6.

sunnuntai

Alvar Aalto -museon kevätnäyttelyssä tarjoutuu erinomainen mahdollisuus tutustua keskisuomalaiseen moderniin rakennusperintöön.

Epätavallisen tavallista -näyttely tuo esiin edustavan kattauksen sotien jälkeisen rakentamisen ja yhdyskuntasuunnittelun kohteita ja ilmiöitä 1940-luvulta 2000-luvulle. Sijansa saavat niin kyläkeskustojen ensimmäiset kerrostalot, vehmaiden maisemien ympäröimät tyyppitaloalueet, lääkäritalot ja yhteiskoulut sekä seurakuntakeskukset ja ostoskeskusten helmet. Näyttelystä voi bongata Keski-Suomessa vaikuttaneiden arkkitehtien, kuten Helge Railon, Mikko Lintulan, Erkki Kantosen, Pekka Saareman, Olavi Norosen ja Kaj Michaelin suunnittelemia kohteita.

Näyttely pohjautuu Keski-Suomen museon kokoamaaan rakennustutkimusmateriaaliin, joka on kerätty Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihankkeessa vuosina 2012-2014. Hankkeessa ovat olleet mukana kaikki Keski-Suomen kunnat. Esillä on myös historiallisia valokuvia Keski-Suomen museon kokoelmista. Kahden museon yhteistyössä tuottaman näyttelyn käsikirjoituksesta on vastannut rakennustutkija Saija Silen Keski-Suomen museosta ja näyttelyn visuaalisen ilmeen on luonut valokuvaaja Maija Holma Alvar Aalto -museosta. Lue lisää lehdistötiedotteesta.

Modernia rakennusperintöä avataan yleisölle kevään aikana järjestettävillä opastetuilla kierroksilla, luennoilla ja arkkitehtuurikävelyillä. Tutustu näyttelyn oheisohjelmistoon tästä.

Avajaisia juhlitaan torstaina 15.3.2018 klo 18 alkaen.
Näyttelyn avaa museotoimenjohtaja Heli-Maija Voutilainen. Tervetuloa!


Epätavallisen tavallista – Keski-Suomen moderni rakennusperintö
1
6.3.–27.5.2018
Alvar Aalto -museon Galleria
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
avoinna ti–su klo 11–18

Lisätietoja:
museoamanuenssi Mari Murtoniemi
mari.murtoniemi@alvaraalto.fi
puh. 040 355 9162