Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Arkkitehti Elissa Aallon elämäntyöstä kertova näyttely avautuu elokuussa Lahden galleria  Nuovossa. 23.8.–1.10.2023 esillä oleva näyttely käynnistää kaupungissa vietettävän, Lahden kaupungin järjestämän arkkitehtuuriviikon. Viikon aikana juhlistetaan Eliel Saarisen syntymän 150-vuotisjuhlaa, Alvar Aallon 125 -juhlavuotta, sekä Elissa Aaltoa, jonka syntymästä tuli vuonna 2022 kuluneeksi 100 vuotta. Näyttelyn avoimia avajaisia vietetään tiistaina 22.8.2023 klo 18.00.

Näyttely esittelee lahjakkaan ja määrätietoisen, mutta suurelle yleisölle varsin tuntemattomaksi jääneen suunnittelijan elämäntyötä. Se valottaa Elissa Aallon julkista ja yksityistä roolia Alvar Aallon arkkitehtitoimiston arjessa sekä kuuluisan arkkitehtimiehensä rinnalla. Elissa Aalto 100 -juhlavuoden kunniaksi koottu kiertonäyttely on ollut aiemmin esillä neljässä eri Alvar Aalto -kaupungissa; Rovaniemellä, Alajärvellä, Tammisaaressa ja Oulussa.

Vuonna 1949 arkkitehdiksi valmistunut Elissa Aalto (1922–1994), os. Elsa Kaisa Mäkiniemi) sai johtaakseen useita merkittäviä rakennushankkeita 1950-luvulta lähtien Alvar Aallon arkkitehtitoimistossa, jossa hän oli aloittanut työskentelynsä jo valmistumisvuotenaan. Alvar Aalto mieltyi elämänmyönteiseen ja valoisaan työtoveriinsa ja he avioituivat vuonna 1952. Elissa Aallosta tuli vuoden 1958 lopussa Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon osakas ja hän oli tiiviisti mukana 1960–70-luvuilla laajojen rakennushankkeiden suunnittelussa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vuosien saatossa Elissa Aallosta kehittyi Aallon ajatusten taitava tulkki ja välittäjä, jonka rooli korostui hankkeiden yhteydenpitoon liittyvissä tehtävissä. Hänen itsenäisinä suunnitelminaan tunnetaan mm. useita pientaloja sekä 1950-luvulla Artekille suunniteltuja painokangaskuoseja.

Alvar Aallon kuoleman jälkeen Elissa Aalto johti toimistoa vuosina 1976–1994, saattaen sinnikkäästi loppuun useita kesken olleita rakennushankkeita. Elissa Aalto työskenteli Aallon rinnalla ja sittemmin hänen työnsä jatkajana yhteensä 45 vuoden ajan. Hänen johdollaan valmistui mm. pitkään suunnittelupöydällä ollut Lahden Ristinkirkko (1969–79) jonka viimeistelystä hän vastasi. Elissa Aallon myötävaikutuksella arkkitehtitoimiston piirustus-, valokuva- ja asiakirjakokoelmat siirtyivät Alvar Aalto – säätiön omistukseen ja säilyivät näin yhtenäisenä kokonaisuutena, yhtenä harvoista jakamattomana säilyneistä piirustuskokoelmista maailmassa.

Alvar Aalto -säätiö julkaisi vuonna 2022 ensimmäisen Elissa Aallosta kertovan kirjan sekä Elissa Aalto -tuotesarjan, jotka ovat myynnissä Alvar Aalto Shop -verkkokaupassa.

Vuonna 2023 on kulunut 125 vuotta Alvar Aallon (1898−1976) syntymästä. Modernin suunnittelun uranuurtajat, arkkitehdit Alvar, Aino ja Elissa Aalto tekivät poikkeuksellisen rikkaan ja monipuolisen uran sekä Suomessa että kansainvälisesti. Juhlavuoden aikana Alvar Aalto -säätiö tuo esiin – yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa – Alvar Aallon arkkitehtitoimiston (1923−1994) tarinaa ja töiden taustalla vaikuttaneita, yhä tänäkin päivänä ajankohtaisia ajatuksia. Alvar Aalto -säätiön tuottama näyttely on osa Alvar Aallon 125-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Kiertonäyttely: Arkkitehti Elissa Aalto
23.8.–1.10.2023 Galleria Nuovo
Avoinna ke–pe klo 14–17 ja la klo 12–15 ja su 14–17
Osoite: Mariankatu 16, 15110 Lahti


Lisätietoja:
Kaavoitusarkkitehti Tuomas Helin
Lahden kaupunki
puh. 044 483 6337
tuomas.helin@lahti.fi

Näyttelyn sisältö- ja mediatiedustelut:
Yhteistyöpäällikkö Mari Forsberg
Alvar Aalto -säätiö
puh. 050 325 1909
mari.forsberg@alvaraalto.fi

Kuva: Lahden Ristinkirkko. Valokuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö.