Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Viikon Aalto-tapahtuma järjestetään ensi perjantaina Jyväskylässä. Alvar Aalto -luontoseminaari 9.7.2021 on kaikille avoin maksuton tapahtuma, arkkitehti Alvar Aallolle tutussa miljöössä, Jyväskylän Ruusupuistossa. Kaksiosainen seminaari esittelee Aallon suhdetta luontoon ja Aaltojen puutarhasuunnitelmia sekä Jyväskylän urbaania lähiluontoa, kansallisia kaupunkipuistoja ja Päijänteen biosfääriä. Tapahtuma kuuluu Jyväskylän Kesä -festivaalin -ohjelmistoon. Tallenne striimauksesta on tulossa myöhemmin myös tapahtuman verkkosivulle.

”Alvar Aalto – mittapuuna luonto” on aamupäivän pääteema. Alkuperäinen, kesyttämätön luonto edusti Aallolle uudistumista. Hän puhui myös hoidetun metsän puolesta – ekologisen ajattelun edelläkävijänä. Puolustaessaan kasvillisuuden voimaa, hän koki samalla puolustavansa eurooppalaista humanismia ja sen traditiota. Arkkitehti, maisema-arkkitehtuurin professori Tom Simons avaa puheenvuorossaan Alvar Aallon puutarhataiteen inspiraation lähteitä ja esittelee tärkeän osan suomalaisen puutarhataiteen historiaa: Aaltojen puutarhasuunnitelmia. Ensimmäiset niistä Alvar Aalto toteutti yhdessä Aino Aallon ja myöhemmät Elissa Aallon kanssa. Arkkitehtuurin professori Johan Mårtelius Tukholman Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta kertoo englanniksi, miten islamilainen puutarha ja paratiisi-ajatukset vaikuttivat Aallon suunnitteluun. Arkkitehti, professori Vilhelm Helander havainnollistaa, miten Alvar Aalto sovelsi klassisen Välimeren maiseman teemoja omaan maisema-arkkitehtuuriinsa. Taidehistorioitsija, FM Teija Isohaudan aiheena on luonto ja maisema Aallon näyttelysuunnitelmissa.

Jyväskylän alueen lähiluonto on iltapäivän puheenaihe. Jyväskylän kaupungin yleiskaavapäällikkö Mervi Vallinkosken teemana on ”Kehä Vihreä – Jyväskylän keskuspuisto”, johon sisältyvät ydinkeskustan monimuotoiset viheralueet ja kulttuuriympäristöt. Aluetta kehitetään erilaisilla kunnostus- ja hoitotoimenpiteillä, sekä lisäämällä alueopastusta, ulkovalaistusta ja ympäristötaidetta. Kiinnostavilla tempauksilla ja projekteilla halutaan tuoda aluetta tutuksi, niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoille.

Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flanderin aiheena on ”Kansalliset kaupunkipuistot 20 vuotta – Konseptista tähtikaupunkien verkostoksi”. Suomen kansallisen kaupunkipuiston malli (National Urban Park, NUP) on saanut kansainvälistä tunnustusta ja verkosto on ainutlaatuinen maailmassa. Ympäristöministeriön kestävän kehityksen hankkeen tarkoituksena on säilyttää kaupunkiluontoa, puistoja ja rakennettua kulttuuriympäristöä eheänä kokonaisuutena. Verkostossa ovat mukana Hämeenlinna, Heinola, Pori, Hanko, Porvoo, Turku, Kotka, Forssa, Kuopio ja Kokkola; ja 10 kansallista kaupunkipuistoa. Alustuksessa pohditaan, mikä on tämänhetkinen tilanne ja mitä muutoksia maankäyttö- ja rakennuslakiin olisi tarpeen tehdä, jotta kansallisista kaupunkipuistoista tulisi entistä hienompia.

Asiantuntija Päivi Halinen kertoo Päijänteen biosfäärialuehankkeen etenemisestä. Päijänteen seutua kehitetään kokonaisvaltaisesti turvaten samalla alueen monimuotoiset luonto- ja kulttuuriperintöarvot sekä veden laatu. Päijänne on kansainvälisesti tarkasteltuna onnistuneen vesistönsuojelutoiminnan malliesimerkki. Vesistö on tärkeä asumisen, virkistyskäytön, raakaveden oton, matkailun ja muun elinkeinotoiminnan sekä tutkimuksen näkökulmasta. Alueella on kolme kansallispuistoa ja kattava luontokohdeverkosto, joista muodostuu luonnonsuojelullinen perusta biosfäärialueelle. Jyväskylän, Muuramen, Joutsan ja Toivakan kuntien, Jyväskylän yliopiston JYU.Wisdom-yhteisön, Keski-Suomen Liiton ja Keski-Suomen ELY-keskuksen 2021 yhteisenä tavoitteena on hankehakemus UNESCOn biosfäärialuetunnuksen saamiseksi Päijänteelle. Seminaari päätyy JYU.Wisdom-yhteisön johtajan, ekologian professori Janne Kotiahon kick-off puheenvuoroon Päijänteen biosfäärialuehankkeesta.

Kaikille avoimen, maksuttoman seminaarin järjestävät yhdessä Alvar Aalto -akatemia ja Jyväskylän kaupunki. Tapahtuma on Jyväskylän Kesän ohjelmistoa. Oheisohjelmaan sisältyy opastettuja, maksullisia arkkitehtuurikierroksia. Liput myynnissä verkkokaupassa shop.alvaraalto.fi/

Alvar Aalto -luontoseminaari – Vihreät paratiisit
Pe 9.7.2021, klo 10–15
Ruusupuisto-rakennuksen aula, Jyväskylän yliopisto
Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä
VAPAA PÄÄSY

Lisätietoja:
Nina Heikkonen, ohjelmapäällikkö
Alvar Aalto -säätiö
puh. 044 500 1257
nina.heikkonen@alvaraalto.fi

Aila Svenskberg, viestintä, PRESS
Alvar Aalto -säätiö
puh. 040 659 1930
aila.svenskberg@alvaraalto.fi

Näkymä Muuratsalon koetalosta (1952-54), suunnittelija Alvar Aalto. Kuva Maija Holma ©Alvar Aalto -säätiö.