Siirry pääsisältöön

Kalenteri

12. 5.

maanantai

13. 5.

tiistai

14. 5.

keskiviikko

15. 5.

torstai

16. 5.

perjantai

17. 5.

lauantai

18. 5.

sunnuntai

19. 5.

maanantai

20. 5.

tiistai

21. 5.

keskiviikko

22. 5.

torstai

23. 5.

perjantai

24. 5.

lauantai

25. 5.

sunnuntai

26. 5.

maanantai

27. 5.

tiistai

28. 5.

keskiviikko

29. 5.

torstai

30. 5.

perjantai

31. 5.

lauantai

1. 6.

sunnuntai

Aalto-kaupungeille on perustettu oma yhteistyöverkosto Alvar Aalto -säätiön ja Jyväskylän kaupungin aloitteesta. Verkoston tarkoituksena on tiivistää yhteistyötä Aalto-kaupunkien välillä ja kasvattaa Aalto-tietoutta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Ensimmäisessä vaiheessa mukana on yhteensä yksitoista suomalaista kaupunkia. Verkoston perustamisasiakirjan allekirjoittivat Jyväskylässä perjantaina 3.2.2017 Alajärvi, Espoo, Eura, Helsinki, Jyväskylä, Kotka, Paimio, Pori, Rovaniemi ja Seinäjoki. Varkaus allekirjoittaa perustamisasiakirjan myöhemmin helmikuussa 2017.

Aalto-kaupunkien verkostoon voi liittyä suomalainen tai ulkomaalainen kaupunki tai kunta, jonka alueella on vähintään yksi Alvar Aallon toteutunut merkittävä suunnittelukohde. Kaiken kaikkiaan Aalto-kaupunkeja löytyy nelisenkymmentä ympäri maailman.

Vapaamuotoinen verkosto mahdollistaa mukana oleville kaupungeille ja Alvar Aalto -säätiölle entistä tiiviimmän ja monipuolisemman yhteistyön erityisesti Aaltoon liittyvän viestinnän, markkinoinnin, matkailun sekä näyttely- ja tapahtumatuotannon osalta.

Lue lisää tiedotteesta.

Lisätietoja:
tiedottaja Annukka Pakarinen, annukka.pakarinen(at)alvaraalto.fi, puh. +358 (0)50 381 0143