Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Satupuu
Tapahtui kerran – ja yhä tapahtuu
että pihallesi kasvaa satupuu.
Kun avaat oven, niin silloin Hui!
Juuri silloin se tapahtui.”
-Kirsi Kunnas

Satupuun luota, Peukaloputin talojen alta alkaa alle kouluikäisille lapsille perheineen ja perhepäivähoitajineen suunnattu satuseikkailu. Tutustutaan Peukaloputtiin ja askarrellaan sekä seikkaillaan puistossa olemassa olevien arkkitehtuurikerholaisten teosten lomassa. Lopuksi vielä osallistutaan uusien reittien luomiseen tekemällä liitupiirros betonilaatalle, jotka sijoitetaan reiteiksi puistoon.

Keväällä 2017 Lintuviidan oppilaat tekivät ympäristötaideteoksia arkkitehtuurin keinoin Lintuviidan koululla arkkitehtuurikerhossa, jota rahoitti OPM. Hanketta koordinoi Arkkitehtuurin tiedotuskeskus ja mukana olivat myös Seinäjoen kaupungin Kulttuuripalvelut, Museopalvelut ja Nuorisopalvelut. Ohjaajina toimivat arkkitehti Kellberg-Hakala ja kuvanveistäjä Tiina Laasonen. Puisto on ollut kesän asukkaiden käytössä ja tuonut esiin, kuinka jokainen voi vaikuttaa ympäristöönsä, kuten kerholaiset tekemillään projekteilla.

Ota mukaan jokaiselle lapselle noin aikuisen peukalon kokoinen tukeva puukepin pätkä askartelua varten.

Tapahtumatieto

Aika
Perjantai 15.9.2017 9.00-11.00
Paikka
Loukaspuisto, Kasperin asuntoalue Seinäjoki
Liput
ilmainen Ilmoittautuminen 13.9. mennessä: mia.arkkitehtuurikerho@gmail.com
Järjestäjä

Seikkailun ohjaa Mia Kellberg-Hakala, arkkitehti SAFA

Yhteistyössä:
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
Aseinäjoen kaupungin Kulttuuripalvelut
Insinööritoimisto Eero Kellberg Oy

Evästeiden käyttö

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästetieto tallennetaan selaimeen ja tietoja käytetään käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla muuttaa tapaa, jolla sallit tai kiellät evästeiden käytön.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta voit käyttää tiettyjä sivustolla olevia toimintoja.

Jos otat välttämättömät evästeet pois käytöstä, tietyt sivustolla olevat toiminnot eivät toimi. Lisäksi emme voi tallentaa kieltoasi evästeiden käytöstä ja joudumme kysymään asiaa myöhemmin uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.