Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Tervetuloa tutustumaan Villa Mairea 80 vuotta -näyttelyyn Noormarkun Klubille!
Näyttelyyn voi käydä vapaasti tutustumassa ravintolan auki ollessa.

Haluamme näyttelyllä tuoda Villa Maireasta esille rakennuksen lisäksi ihmiset. Maire Gullichsen oli sydämellinen ja vieraanvarainen ihminen, jolla oli suorastaan uskomaton verkosto. Tämän verkoston ihmiset olivat hänen ystäviään, eivätkä vain tuttavia.

Näyttelyssä tuodaan esille juuri niitä taiteilijoita, jotka ovat viettäneet aikaa Maireassa Mairen vieraanvaraisuudesta nauttien ja samalla taidetta tehden. Teokset ovat Mairea-säätiön kokoelmista. Lähes kaikki näyttelyssä olevat teokset ovat ensimmäistä kertaa esillä, ja tekijöiden joukossa on henkilöitä, joiden teoksia näkee nykyään melko harvoin.

Alvar Aallon jalanjäljillä  johdattaa ruukkialueen Aalto-arkkitehtuuriin ja historiaan. Opastettu kierros kuvaa Ahlströmin ja arkkitehti Alvar Aallon yhteistyötä ja sen pohjalta syntyneitä arkkitehtuurin ja muotoilun suomalaisia mestariteoksia. Kävelykierroksella tutustutaan mm. Maire ja Harry Gullichsenin kodiksi suunniteltuun Villa Maireaan. Rakennukseen pääsee tällä kierroksella tutustumaan vain ulkoapäin.
Vierastalo Vainiolan peruskorjauksen Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1942 ja se on vuosikymmenen alussa remontoitu Aallon arkkitehtuuria kunnioittaen. Vainiolassa voi nähdä uniikkeja vanhoja Artek-huonekaluja. Kierroksen aikana kuullaan myös Artekin perustamisesta. Kierroksella vieraillaan Ahlström Voyage -näyttelyssä, jossa mm. Savoy-vaasin prototyypejä sekä alkuperäinen puumuotti.

Kuva: Ahlströmin ruukit

Tapahtumatieto

Aika
28. – 28.8.2020 klo 17.00
Paikka
Noormarkun klubi, Noormarkun ruukkialue Pori
Liput
15€ / henkilö
Ilmoittautumiset:  

p. 050 518 3677 tai ruukit@a-ahlstrom.fi

Osoite:

Laviantie 14, 29600 Pori

Verkkosivut: