Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Näyttely tuo estradille Alvar Aallon nimeä kantavan kansainvälisen arkkitehtuuripalkinnon saajat mitalin perustamisvuodesta 1967 tähän päivään saakka.

Mitalistien työt edustavat kattavaa läpileikkausta viimeisten 50 vuoden aikana arkkitehtuurissa nähdyistä kehityslinjoista ja tyylisuuntauksista. Alvar Aalto -mitalilla palkitut arkkitehdit ovat ansioituneen ja tinkimättömän uran tehneitä suunnittelijoita, mutta myös hiljattain kansainväliselle kentälle nousseita tekijöitä, jotka ovat työssään jatkaneet Aallon perintöä kestävän ja ihmisläheisen suunnittelun muodossa. Alvar Aalto -mitalilla on vuosikymmenten saatossa palkittu arkkitehteja 10 eri maasta. Mitalitoimikuntaan kuuluvat Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtuurimuseo, Helsingin kaupunki, Rakennustaiteen Seura ja  Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Alvar Aalto -säätiön ja Arkkitehtuurimuseon kesken.

Näyttelyn avajaisia juhlistetaan Alvar Aallon syntymäpäivänä 3.2.2019, jolloin näyttelyn esittelee museoamanuensssi Mari Murtoniemi klo 14.00.

Näyttelyyn järjestetään yleisöopastukset perjantaina 15.2.2019 ja 12.4.2019 klo 17.00. Tutustu muuhun oheisohjelmaan: Alvar Aalto mitali juliste A4

Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö

Tapahtumatieto

Aika
3.2. – 5.5.2019 ti-su klo 11-18
Paikka
Alvar Aalto -museo, Galleria Jyväskylä
Liput
6 / 4 € Aikuiset 6 € / opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 4 € / museokortin haltijoille ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Lisätietoja

museoamanuenssi
Mari Murtoniemi
puh. 040 355 9162
mari.murtoniemi@alvaraalto.fi

Evästeiden käyttö

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästetieto tallennetaan selaimeen ja tietoja käytetään käyttäjän tunnistamiseen ja yksilöintiin. Voit tällä sivulla muuttaa tapaa, jolla sallit tai kiellät evästeiden käytön.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat tarpeellisia, jotta voit käyttää tiettyjä sivustolla olevia toimintoja.

Jos otat välttämättömät evästeet pois käytöstä, tietyt sivustolla olevat toiminnot eivät toimi. Lisäksi emme voi tallentaa kieltoasi evästeiden käytöstä ja joudumme kysymään asiaa myöhemmin uudelleen.

Kolmannen osapuolen evästeet

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, jota käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa. Google Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä kolmannen osapuolen evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.