Siirry pääsisältöön

Kalenteri

12. 5.

maanantai

13. 5.

tiistai

14. 5.

keskiviikko

15. 5.

torstai

16. 5.

perjantai

17. 5.

lauantai

18. 5.

sunnuntai

19. 5.

maanantai

20. 5.

tiistai

21. 5.

keskiviikko

22. 5.

torstai

23. 5.

perjantai

24. 5.

lauantai

25. 5.

sunnuntai

26. 5.

maanantai

27. 5.

tiistai

28. 5.

keskiviikko

29. 5.

torstai

30. 5.

perjantai

31. 5.

lauantai

1. 6.

sunnuntai

Rakennusperintö ja ilmastonmuutoksen vaikutukset kohtaavat vihreän siirtymän hankkeessa

Alvar Aalto -säätiö osallistuu kolmivuotiseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ilmastonmuutoksen vaikutusten seurantamenetelmä kulttuuriperintökohteita koskien. Hanke on ryhmähanke, jossa muut osapuolet ovat Suomenlinnan hoitokunta, Museovirasto ja Oulun yliopisto. Alvar Aalto -säätiö tuo hankkeeseen modernin rakennusperinnön näkökulman ja osaamisensa sen ylläpidosta ja korjaamisesta. Hankkeen pääsivu löytyy Suomenlinnan hoitokunnan verkkosivuilta.

Hanke rahoitetaan suurimmaksi osin Euroopan aluekehitysrahastosta ja rahoitusta hallinnoidaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimesta. Hanke on Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman mukainen ja toteuttaa sen Hiilineutraali Suomi -toimintalinjan tavoitetta ilmastonmuutokseen sopeutumisen, riskien ehkäisemisen ja katastrofivalmiuden ja -palautuvuuden edistämiseksi.

Hankkeessa Alvar Aalto-säätiö osallistuu pohjatietojen kartoitukseen sekä hankkeen seurantamenetelmän kehittämiseen. Mahdollistaakseen vertailun perinnerakennusten sekä moderniin rakennusperintöön kiinteästi kuuluvien sekarakenteisten rakennusten toiminnan välillä muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa, säätiö toteuttaa tapaustutkimuksia Aaltojen kotitalossa sekä Alvar Aallon ateljeerakennuksessa.

Hankkeessa tuotettua tietoa hyödynnetään rakennetun kulttuuriperinnön suojelun ja käytännön korjaustoimenpiteiden suunnittelussa sekä valtakunnallisen ohjeistuksen laatimisessa. Seurantamenetelmän kehittämisen perustana on kohteiden ominaispiirteiden ja arvojen sekä ympäristö- ja ilmasto-olosuhteisiin liittyvien riskien tunnistaminen. Menetelmää voidaan hyödyntää eri-ikäisissä ja -tyyppisissä kohteissa eri puolilla Suomea ja sen on tarkoitus olla hyödynnettävissä kaikille rakennusperintö- ja kiinteistöalan toimijoille sekä yksityishenkilöille.

Kehitetyn seurantamenetelmän pohjalta voidaan tunnistaa muuttuvien ilmasto-olosuhteiden vaarantamat Aalto-arkkitehtuurikohteet ja neuvotella näiden omistajien kanssa varautumistavoista ja konkreettisista toimenpiteistä uhkien hallitsemiseksi.

Alvar Aalto -säätiö tarjoaa korjausneuvontaa ja korjaussuunnittelun tukea tehtävässään valtakunnallisena vastuumuseona. Täten hankkeen tuloksia voidaan jalkauttaa niin tulevissa Aalto -kohteiden korjaushankkeissa koko maan osalta, mutta lisäksi myös asiantuntijaverkostojen sekä Alvar Aalto -säätiön järjestämien alan seminaarien ja koulutustilaisuuksien kautta myös muuhun suomalaisen modernin rakennusperinnön korjaamiseen.

 

Kuva: Alvar Aallon ateljeen pihaa. Maija Holma © Alvar Aalto -säätiö.

 

Kulttuuriperintö ja ilmastonmuutos -hankkeen pääsivu

 

Tiedustelut

Susanna Pusa
puh. 044 558 7348
susanna.pusa@alvaraalto.fi