Siirry pääsisältöön

Kalenteri

Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja avasi Alvar Aalto Design Seminarin Jyväskylän yliopiston päärakennuksella 24.5.2022. Valokuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö.
9. Kansainvälinen Alvar Aalto Design Seminar – BIOSYMBIOSIS järjestettiin Jyväskylän yliopiston päärakennuksella 24.-25.5.2022.

 

Biolähtöinen muotoilu on ajankohtaista ja herättää valtavasti kiinnostusta. Palaute tapahtumasta on ollut erittäin positiivista ja innostunutta. Tapahtumaan rekisteröityi ennakkoon yli 1 000 osallistujaa, yhteensä 67 maasta. 2-päiväiseen seminaariin osallistui 28 kansainvälistä huippuesiintyjää, suurin osa paikan päällä Jyväskylässä. Hybridimuotoiseen tapahtumaan oli poikkeuksellisesti ilmainen pääsy.

Seminaarin iltapäiväosuuksia striimattiin Welltek -studion kautta Clerkenwell Design Week -tapahtumaan Lontoossa. Virtuaali tapahtuma-alusta, kaikki live-striimit ja äänitykset ovat nyt katsottavissa 31.7.2022 asti. Jos olet jo aiemmin ilmoittautunut tapahtumaan, pääset katsomaan tallenteita sähköpostiisi lähetetyn linkin kautta. Jos rekisteröidyt nyt ensimmäistä kertaa, saat linkin vastausviestissä. Rekisteröidy täältä.

Tiistai 24.5.2022 oli omistettu teemalle ”Pathfinders for the Sustainable Future: Nature-based design thinking, research and problem-solving”. Esiintyjinä nähtiin kuraattori ja kirjailija William Myers (Museum of 21st Century Design),

New Heroes ja Biobased Creations -suunnittelutoimistojen johtaja Lucas De Man, Exploration Architecturen perustaja, arkkitehti Michael Pawlyn ja muotoilija Simone Farresin Studio Formafantasmasta. Biofiilisestä, luontoyhteydestä kumpuavasta suunnittelusta keskustelivat Suomen arkkitehtiliiton SAFA:n puheenjohtaja ja Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Henna Helander, sisustusarkkitehti Anna Tiula Helsinki Interiorista sekä Avotakka-lehden päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma A-lehdistä. Avoimen iltatilaisuuden avasi Janne Kotiaho, Jyväskylän yliopiston ekologian professori, Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin johtaja ja Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja teemalla ”Planetaarinen hyvinvointi – missio, jolla on merkitystä”.

Keskiviikon 25.5.2022 aamupäivän teema ”Smart Components of Tomorrow: Bio-based materials and innovations” keskittyi biopohjaisiin materiaaleihin. Muotoilija Sofia Pia Belenky, Space Caviar -suunnittelutoimistosta Milanosta ja Daniel Grushkin, Biodesign Challenge -kilpailuohjelman johtaja, alustivat keskustelua yliopistolla. Professori Pirjo Kääriäinen kertoi Aalto-yliopiston ChemArts -materiaalitutkimuksesta. Muotoilijat Irene Purasachit (Aalto University) ja Manuel Arias Barrantes (VTT) esittelivät uusia biomateriaaleja. Jyväskylän kaupungin Circwaste-EU-hankkeesta vastaava ympäristöasiantuntija Jenni Lemettinen ja muotoilutoimisto 2Loops, Laura Huovinen ja Tiina Hirvanen, kertoivat, miten palvelumuotoilu voi edistää kiertotaloutta.

Bio and Circular Finland -ohjelman päällikkö Outi Suomi Business Finlandista avasi iltapäivän, jonka teemana oli “Intelligent Solutions for Today: Innovative sustainable production for the circular economy”. Estradilla nähtiin palkittuja bio-innovativiisia yrityksiä: Naava Group Oy, Solar Foods Oy, Spinnova Oyj, Sulapac Ltd ja Betolar Oyj. MetsäGroupin ja Fortumin ExpandFibre-ecosystem-hankkeen esitteli Metsä Springin VP, GROUP R&D Katariina Kemppainen.

9. kansainvälinen Alvar Aalto Design Seminar – BIOSYMBIOSIS 24.-25.5.2022 Jyväskylässä oli kaikille avoin, poikkeuksellisesti pääsymaksuton hybridiseminaari. Moderaattoreina toimivat Anniina Koivu, kirjailija, kuraattori ja muotoilun professori (ECAL, Lausanne) sekä Hanna Laikola, muotoilija ja Brand manager, Design Helsinki. Graafisesta ilmeestä vastasi graafikko, taiteilija Aimo Katajamäki.

Lue lisää www.alvaraalto.fi/designseminar

 

Biofiilisestä, luontoyhteydestä kumpuavasta suunnittelusta keskustelivat 24.5. Suomen arkkitehtiliiton SAFA:n puheenjohtaja ja Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Henna Helander, sisustusarkkitehti Anna Tiula Helsinki Interiorista sekä Avotakka-lehden päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma A-lehdistä. Valokuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö.

Biofiilisestä, luontoyhteydestä kumpuavasta suunnittelusta keskustelivat moderaattori Anna Tiula (vas.), Kari-Otso Nevaluoma, Henna Helander sekä Hanna Laikola. Valokuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö.

 

Jyväskylässä 1995 lähtien kolmen vuoden välein järjestetty Alvar Aalto Design Seminar on kansainvälisesti arvostettu muotoilutapahtuma, joka nostaa esiin alan huippututkimusta ja osaajia, Designseminaarin, samoin kun vuorovuosin toteutuvan arkkitehtuurin Alvar Aalto Symposiumin sekä Alvar Aalto -tutkijaseminaarin tuottavat Alvar Aalto -säätiö / Alvar Aalto -akatemia yhdessä Jyväskylän kaupungin ja muiden tapahtumakumppaneiden kanssa.

Vuoden 2022 tapahtumakumppanit: Aalto-yliopisto, Artek, Avotakka, Business Finland, Cumulus Association, Design Helsinki & Clerkenwell Design Week (Media 10), Designmuseo, Fiskars Village Art & Design Biennale, Jyväskylän yliopisto ja JUY Wisdom, Paimion parantola -säätiö ja Sisustusarkkitehdit SIO.

 

Lisätietoja:
Aila Svenskberg
Alvar Aalto Design Seminar BIOSYMBIOSIS, Tuottaja
Alvar Aalto -säätiö
Puh. 040 659 1930
aila.svenskberg@alvaraalto.fi

Nina Heikkonen
Ohjelmapäällikkö
Alvar Aalto -säätiö
Puh. 044 500 1257
nina.heikkonen@alvaraalto.fi

 

Kuva: Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja avasi Alvar Aalto Design Seminarin Jyväskylän yliopiston päärakennuksella 24.5.2022. Valokuva Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö.